Se on sitten loppu – suomalaisen yleisurheilutähden ura päättyi melkoisella tavalla
Suomalaisen kymmenottelijan Juuso Hassin ura on päättynyt. Se päättyi melkoiseen näytökseen Lempäälässä.
Hassi osallistui nimittäin Jokamiehen seitsenotteluun. Mies myönsi, että yllätyksenä tuli.
– Aivan puskista tämä tuli. Eetu Kangas ehdotti, että hän tulisi hakemaan minut kotoa aamulla ja sitten mennään ottelemaan, mutta mukaan tulikin sitten vähän enemmän porukkaa, Hassi kertasi SUL:n tiedotteella.
– Idea lähti Tampereen alueotteluista, kun hahmottui, ettei Juuso välttämättä pääse Kalevan kisoihin, koska hänen vaimonsa laskettu aika oli niin lähellä kisoja. Aloin siksi kysellä jo kesän alussa näiden kisojen järjestäjiltä, olisiko täällä meillä erää, johon voitaisiin tulla kisailemaan ja se olisi samalla Juuson viimeinen ottelu, Kangas puolestaan kommentoi.
Hassi keräsi hymy huulessa seitsenottelusta 6 225 pistettä. Sarja oli: 100 m aitajuoksu 14,38, korkeushyppy 170, kuulantyöntö (4 kg) 17,37, 200 m 24,89, pituushyppy 628, keihäänheitto (600 g) 50,85, 800 m 2.28,30.
Hassi ehti urallaan voittaa esimerkiksi viidesti kymmenottelun SM-kultaa. Ennätyspisteensä 7 734 Hassi teki Kalevan kisoissa vuonna 2016
– Olen kiitollinen, että olen päässyt terveenä tekemään noin pitkän ja hienon uran. Silloin joskus, kun aloittelin, en osannut ajatella, että noin hyvin kävisi. Nuorena mietin, että olisi hienoa, jos voittaisi Suomen mestaruuden, Hassi kertoo.
– Se (uran huippuhetki) on Universiadien hopeamitali. Se oli onnistunut reissu ja iso kisatapahtuma, johon minulla oli useamman vuoden tähtäin. Tiesin alun perin, että jos siellä onnistun, minulla on mahdollisuudet saada mitali, Hassi sanoi.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi