Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
Norjan hiihdon ykköstähti Johannes Kläbo ilmoitti kesän alla jättävänsä Norjan maajoukkueen.
Uusi kansainvälinen hiihtokausi pääsee käyntiin marraskuun lopussa. Nyt supertähti vääntää Norjan hiihtoliiton kanssa kättä urheilijasopimuksesta.
Kläbon leiri on tehnyt norjalaismedialle selväksi, että sopu ei ole kovin lähellä. Tuo asia ei ole muuttunut.
Kläbo on puhunut Norjan TV 2:lle syistä maajoukkueen jättämiselle.
– Halusin olla mukana maajoukkueessa, mutta samaan aikaan tunsin, että nyt riittää. Tuntui siltä, että minun oli tehtävä valinta. Kyse on arvoista ja siitä, miten ihmisiä kohdellaan, viestitti Kläbo.
– Urheilussa ei ole kyse vain suorituksista, vaan pitää luoda sopiva kulttuuri suorittamiselle. Minun kohdallani kyse on siitä, että ympärillä olevia ihmisiä kohdellaan hyvin. Se on ollut suurin haaste mielestäni Norjan hiihtoliiton kohdalla. Tällä tavalla voin puhua asiani puolesta.
Kläbo sanoi jo keväällä, että hän ei pitänyt siitä, kuinka hänen joukkuekavereitaan on kohdeltu. Hän toivoi liiton panostavan enemmän urheilijoihin.
– Kyse on arvoista ja ihmisten kohtelusta.
Ensi kaudella ei ole arvokisoja. Kläbo vahvisti TV 2:lle, että hän on valmis jopa rajuun ratkaisuun: koko maailmancup-kauden väliin jättämiseen. Näin siis kävisi, jos mies ei suostuisi allekirjoittamaan urheilijasopimusta liiton kanssa.
– Luotan siihen, että kaikki saadaan kuntoon. Mutta jos niin ei käy, pääsen Petterin (Northug) kanssa Ski Classics -kisoihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään