Suomalainen yleisurheilutähdeltä raju tilitys – tästä nainen vaikeni: ”Raastaa rankasti mieltä”
Korkeushyppääjä Heta Tuurin kausi ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Viime vuonna uuden ennätyksensä (190) tehnyt Tuuri ei onnistunut tekemään uutta kehitysloikkaa.
Kauden parhaaksi tulokseksi jäi lopulta 187. Tuuri jäi myös MM-kisoissa karsintaan tuloksella 180.
Tuuri on nyt tehnyt Instagramissa avoimen tilityksen urheiluvuodestaan. Hän myönsi kohdanneensa isoja haasteita, jotka pakottivat reagoimaan.
– Ei voi muuta todeta kuin että huhhuh. Urheilu-urani vaikein kesä on nyt takana. Alkukesä sujui nousujohteisesti, mutta sitten iskivät erinäiset ongelmat, joiden myötä harjoittelua jouduttiin rajusti muokkaamaan, alkoi päivitys.
Tuuri ei halunnut vain harmitella takaiskuja. Hän näki myös valoisia hetkiä.
– Oli tosi paljon positiivistakin: Talven ja alkukesän hyvät suoritukset avasivat ovet sekä MM-kisoihin että kahteen Timanttiliigan osakilpailuun. Jotain on siis tehty myös oikein. Näissä kisoissa pääsin jo terveyden puolesta kisaamaan hyvässä iskussa, mutta tekniikka ei vain ehtinyt mukaan – ei sitten millään.
– Aika vähäksi jää se ilo, että on osallistunut noihin edellä mainittuihin mahtaviin kisoihin, kun tietää että olisi edellytyksiä myös pärjätä niissä hyvin. Se raastaa rankasti mieltä, mutta hei – joskus urheilu on tällaista. Se vain täytyy hyväksyä. Ja jossain kohtaa nämäkin ”huonot” muistot kääntyvät vielä positiivisen puolelle, kun tajuaa, miten upeissa paikoissa on saanut kisata ja miten upeisiin ihmisiin on saanut tutustua – niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.
— Mä palaan ensi vuonna vahvempana, ja ennen kaikkea parempana korkeushyppääjänä, lupasi Tuuri lopuksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Olympiamitalisti menehtyi traagisesti kilpailun jälkeen – pyöräilymaailma surussa
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- Johannes Vetter avautui kivuliaasta tilanteestaan – EM-unelma mureni
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta
- EM-kultaa Suomeen – suomalainen teki hurjan tempun