Tennisässä heitti kaikki vaatteet pois – ylittikö nainen nyt rajan?
Ashley Harkleroad on tehnyt tennisuransa jälkeen hieman erilaista uraa. Nainen on poseerannut esimerkiksi miestenlehdissä.
38-vuotias tennisässä on tuttu myös OnlyFans-palvelusta. Siellä voi halutessaan kaupitella esimerkiksi alastonkuvia faneilleen.
Harkleroad on pitänyt itsensä kovassa kunnossa. Hänellä on myös runsaasti ihailijoita Instagramissa.
Nainen päätti ilahduttaa heitä hiljattain otoksella, jossa hän poseerasi ilman vaatteita. ”Niin monia kuvia, joita en enää julkaise… mutta tänään on toisin”, kirjoitti jenkkinainen.
Osa faneista arveli, että kuva saattoi ylittää rajan ja rikkoa Instagramin sääntöjä. Harkleroad onnistui kuitenkin ilmeisesti peittämään intiimit paikkansa riittävällä tarkkuudella.
Harkleroad päätti urheilu-uransa lopullisesti vuonna 2012. Hän oli parhaimmillaan kaksinpelin maailmanlistan 39:s. Se tapahtui vuonna 2003, kun nainen oli vain 18-vuotias
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset