Uutinen Wilma Murrosta riemastutti – koko totuus onkin sitten brutaali
Wilma Murto on saanut upean kunnianosoituksen. Seiväshyppääjä on nimittäin ehdolla Euroopan yleisurheiluliiton vuoden parhaaksi naisyleisurheilijaksi.
Uutinen on otettu luonnollisesti vastaan ilolla. Monet suomalaiset yleisurheilijat, kuten Reetta Hurske ja Topi Raitanen, ovat kehottaneet sosiaalisessa mediassa äänestämään MM-pronssimitalistia.
Murto otti myös kauden aikana voiton EM-joukkuekilpailussa ja Timanttiliigan kilpailussa Lontoossa.
Äänistä neljäsosa tulee sosiaalisen median kautta annetusta tuesta ja loput äänistä kansallisten lajiliittojen, median ja asiantuntijapaneelin äänistä.
Murrolta ei upeasta vuodesta huolimatta ole mitään jakoa voittaa palkintoa. Ehdolla on esimerkiksi hollantilaisaituri Femke Bol. Hän esimerkiksi nappasi kesällä MM-kultaa 400 metrin aidoissa ja maailmanmestaruuden naisten pitkässä viestissä. Myös Euroopan ennätys meni uusiksi Bolin toimesta.
Äänestysaikaa on lokakuun 2. päivään asti. Moukarinheittäjä Silja Kosonen on puolestaan ehdolla saman lajiliiton Rising Stars -äänestyksessä.
LUE MYÖS:
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma