Viaton virhe käynnisti hiihdotähden hurjan painajaisen – ”Joudun elämään sen kanssa loppuelämäni”

Ruotsin hiihdon nuoriin superlupauksiin kuuluva Linn Svahn oli hirmuisessa vireessä kaudella 2020–2021. Hän oli onnistunut esimerkiksi päihittämään Therese Johaugin normaalimatkan kisassa.
Sitten kaikki meni pieleen seuraavalla viikolla. Ulricehamnin maailmancupin kisasta alkoi pitkä painajainen.
Svahn kaatui sprintin puolivälierissä. Hän huomasi vuotavansa verta, mutta ei kokenut asiaa ongelmalliseksi vaan suksi maaliin.
– Vain pieni vamma erän taistossa, totesi Svahn tuolloin maalissa.
Todellisuudessa siitä alkoi pitkä painajainen. Hän loukkasi olkapäänsä todella pahalla tavalla. Se jouduttiin operoimaan kaksi kertaa, ja Svahn oli sivussa maailmancupista lähes kaksi vuotta.
– En uskonut, että niin voi tapahtua minulle. Kuvittelin olevani voittamaton. Mutta joskus ei ole sitä, mitä kuvittelee itsestään.
– Vamma ei enää haittaa minua, mutta kiinnitän aina huomiota olkapäähän. Joudun elämään sen kanssa loppuelämäni, avautui hiihtoässä Expressenille.
23-vuotias Svahn ylsi tämän vuoden MM-kisoissa sprintin neljänneksi ja 30 kilometrin yhteislähdön neljänneksi. Maailmancupissa tuli viime kaudella yksi parisprintin voitto yhdessä Maja Dahlqvistin kanssa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi