Yleisurheilumaailmasta tipahti valtava uutinen – Nooralotta Nezirin reaktio kertoo kaiken
Legendaarinen pikajuoksija Dafne Schippers on lopettanut uransa. 31-vuotias hollantilainen kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa.
Schippers ilmoitti asiasta Instagramissa. Naisen ilmoitus keräsi valtavasti reaktioita. Esimerkiksi Nooralotta Neziri kommentoi julkaisua.
– Kisailu loppuu tähän. Urheilija tietää aina tämän päivän koittavan, että jossain vaiheessa urasta tulee hetki ajassa — kokoelma muistoja ja toivottavasti mitaleita, alkoi pikakiiturin päivitys.
– Tänään olen päättänyt viedä elämäni pois radoilta ja alkaa jahdata ja nauttia siitä mitä seuraavaksi tulee, mutta en voi tehdä sitä sanomatta valtavia kiitoksia kaikesta loputtomasta tuestanne. Matkasta ei jää katumusta. Perheeni, tiimini, fanini ja sponsorini, teitte siitä kaiken vaivan arvoista, vuodatti Schippers.
Schippers voitti urallaan esimerkiksi kaksi maailmanmestaruutta ja neljä EM-kultaa. Hän oli 200 ja 100 metrin erikoisnainen.
– Legenda! Sinulla tulee olemaan niin paljon elämää radan ulkopuolella, kirjoitti Neziri.
Nezirin lisäksi esimerkiksi Dina Asher-Smith, Shelly-Ann Fraser-Pryce ja Katarina Johnson-Thompson onnittelivat naista.
Schippers ei kilpaillut lainkaan tänä vuonna. Hänen uransa oli ollut tuloksellisesti laskusuunnassa jo jonkin aikaa.
LUE MYÖS:
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita