Hymylle surullinen paljastus Matti Nykäsen viimeisistä viikoista
Suomalaisen urheilun suurimpiin legendoihin kuuluva Matti Nykänen menehtyi vuonna 2019. Mäkihyppyikonilla oli tuolloin ikää 55 vuotta.
Nykäsen lapsuudenystävä Ari Saarinen on nyt puhunut Hymy-lehdessä (10/2023) miehestä. Saarinen vieraili Nykäsen haudalla Jyväskylän Vanhalla hautausmaalla.
Saarinen kertoi käyvänsä ajoittain ystävänsä haudalla. Hän puhui Hymylle myös Nykäsen viimeisistä elinviikoista. Edeltävänä syksynä puhjennut diabetes toi omat ongelmansa.
– Matti ei tuntunut ottavan sairautta vakavasti. Hän piikitti itseään vähän milloin sattuu. Samalla viikolla kuin Matti kuoli, hänen piti tulla Jyväskylään äitinsä 90-vuotisjuhliin. Samalla käynnillä hänen oli tarkoitus käydä keskussairaalassa, jossa hän olisi saanut diabeteslaitteen rintaansa. Sitä kautta hän olisi saanut sairauden paremmin hallintaansa, kertoi Saarinen Hymylle.
Nykäsen kuolinsyyksi todettiin lopulta haimatulehdus. Ne vaivasivat miestä jo 1990-luvun alkupuolelta saakka. Saarinen teki silti yhden asian selväksi.
– Ei Matti silti koko aika ryypännyt.
Nykänen voitti urallaan esimerkiksi neljä olympiakultaa. MM-kisoista mies nappasi kuusi kultaa.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä