Seitsenottelijana tunnettu Maria Huntington tiputti kesällä uutispommin. Hän ilmoitti laittavansa huippu-urheilu-uransa tauolle.

Huntington, jolla oli takana pari urheilullisesti vaikeaa vuotta, teki selväksi, että hän ei pidä paluuta mahdottomana ajatuksena.

Ottelija piti hiljattain varsin pitkän sometauon. Hän ehti sen aikana käydä esimerkiksi lomailemassa Balilla.

Huntington on ehtinyt viime aikoina pohtimaan huippu-urheilua ja sen jälkeistä aikaa. Hän kertoi hiljattain Instagramissa oppineensa lähestymään myös liikuntaa ja urheilua uudesta näkökulmasta.

– Neljä asiaa, mitä urheilu on opettanut minulle, kun en ole ollut huippu-urheilija.

  1. Sitä voi tehdä ilman tavoitteita.
  2. Kehon kuuntelemista ja kunnioittamista. 
  3. Miten paljon se lisää hyvinvointia, kun käy liikkumassa.
  4. Aivojen nollausta. Koneen äärellä vietetyn päivän jälkeen liikunta on paras lääke saada ajatukset muualle.

– En ole ollut muutamaan kuukauteen huippu-urheilussa mukana ja olen oppinut sinä aikana tosi paljon. Rakastan käydä lenkillä, pyöräilemässä, pelaamassa padelia ja ihan kaikesta mistä tulee hyvä fiilis kroppaan, luki kuvatekstissä.

Video tästä.