Mies aukoi kadulla päätään Makwan Amirkhanille – suomalaistähti tarjosi hänelle elämänsä nöyryytyksen
Aiemmin tänä vuonna UFC:stä lähtöpassit saanut Makwan Amirkhani jatkaa edelleen vapaaottelu-uraansa. Hän on ilmoittanut tavoittelevansa paluuta oktagoniin.
Amirkhanin on tarkoitus osallistua Oktagon-turnaukseen ensi vuonna. Hän on saanut haasteita jo tänä syksynä.
Brittiottelija Chris Fishgold on haastanut Amirkhanin. Hän uhosi Instagramissa Amirkhanin ”juosseen karkuun koko ottelun”, kun kaksikko kohtasi edellisen kerran Tukholmassa järjestetyssä UFC-illassa vuonna 2019.
Fishgold väitti, että Amirkhani ei ole allekirjoittanut hänelle nyt tarjottua sopimusta. Amirkhani teki Ylelle selväksi, että tuollaista sopimusta ei koskaan tarjottu.
Amirkhani paljasti Ylelle, että Fishgold käyttäytyi todella erikoisesti, kun kaksikko kohtasi edellisen kerran. Mies uhosi suomalaiselle ottelua edeltäneenä päivänä Tukholman kadulla.
– Hän oli ihan naaman edessä. Siinä oli tiimiläisiäni ja sanoin, että ”ottakaa iisisti, huomenna on matsi ja siellä hoitelen hänet”.
– Sitten hän hävisi, ja yhtäkkiä hän olikin kiva ja kiltti. Nyt taas alkoi samanlainen v*ttuilu, haukkuminen ja nimittely, Amirkhani avasi Ylelle.
Oktagonissa Amirkhani tarjosi Fishgoldille kunnon nöyryytyksen vuonna 2019. Mies luovutti Amirkhanin tiukassa anakondakuristuksessa.
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna