Miten tämä on mahdollista? Järkyttävä paljastus Suomen hiihdosta

Hiihtoliiton liittovaltuusto on kokoontunut tällä viikolla. Kokouksessa valittiin esimerkiksi Hiihtoliiton vaalivaliokunnan jäsenet ja annettiin selvitys taloustilanteesta.
Hiihtoliitossa on tänä vuonna selvitetty Hiihtoliiton ja siihen kuuluvan, alppilajeja edustavan, Ski Sport Finlandin mahdollista yhdistymistä. Hiihtoliiton johtokunta ja Ski Sport Finlandin hallitus suhtautuvat mahdolliseen yhdistämiseen myönteisesti. Asiaan päätettiin palata liittovaltuuston kokouksessa maaliskuussa.
Hiihtoliiton vaalivaliokunnan jäseniksi valittiin Arto Tolonen, liittovaltuuston puheenjohtaja sekä liittovaltuuston varapuheenjohtajat Niina Meis ja Miikka Himmi. Lajiedustajiksi valittiin puolestaan maastohihdosta Olli Lampinen, mäki-yhdistetystä Pirjo Karjalainen sekä alppihiihdosta Hannu Salmela.
Hiihtoliitto joutui reagoimaan tänä vuonna vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen käynnistämällä muutosneuvottelut. Toimenpiteet paransivat tilannetta. Tulosennuste näyttää noin 200 000 euron alijäämää. Alkuperäisestä budjetista jäädään arviolta 40 000 euroa.
Suurin taloudellinen taakka oli Nordic Ski Finland Oy:n toteuttama Helsinki Ski Week, johon kuului esimerkiksi Stadion Sprint -kisa. Helsinki Ski Weeksin myynti ei onnistunut ja Stadion Sprintin katsojamäärä oli runsaasti alle odotetun. Tapahtuma aiheutti kokonaisuudessaan järkyttävät puolen miljoonan euron tappiot.
Lähde: Hiihtoliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää