Olisitko uskonut? Kristiina Mäkelä säteili yhteiskuvassa yllättävän miehen kanssa

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä oli hiljattain mukana hieman erilaisessa tilaisuudessa. EM-hopeamitalisti kertoi asiasta Instagramissa.
Mäkelä oli nimittäin kutsuttu filosofi Esa Saarisen uuden kirjan (E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta, WSOY) julkistamistilaisuuteen. Mäkelä oli otettu mahdollisuudesta.
– Kun on kyky luoda hyväntahtoinen yhteys erilaisten ihmisten välille, yksinkertaisesti, kannustamalla ajatteluun – ei voi kuin hattua nostaa. Kiitos, kun sain olla mukana kirjan julkistustilaisuudessa! Nyt tiedän, mitä lueskelen Afrikan-leirillä marras–joulukuussa, jos vain maltan odottaa sinne asti, kirjoitti Mäkelä.
Mäkelä paljasti, että myös hänestä löytyy jotain materiaalia kirjan sivuilta.
– PS. huhun mukaan kirjasta saattaa löytyä jotain myös allekirjoittaneesta. Wau!
Mäkelän kausi 2023 ei ollut tuloksellisesti mikään jättipotti, ja nainen jäi esimerkiksi MM-kisoissa karsintaan. Nyt katse on tähdätty jo ensi vuonna järjestettäviin EM-kisoihin ja olympialaisiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas