Suomalainen painin maailmanmestari Petra Olli on aktivoitunut viime aikoina sosiaalisessa mediassa.

Urheilu-uransa vuonna 2020 lopettanut Olli on esimerkiksi muistellut omaa uraansa päivityksissään.

– Tasan viisi vuotta sitten Budapestissä saavutin sen, mistä olin aina haaveillut: voitin painin maailmanmestaruuden eli minut kruunattiin maailman parhaaksi lajissani!?! kirjoitti Olli aiemmin tällä viikolla.

– Matka kohti huippua oli täynnä haasteita, mutta se myös opetti minulle ehkä elämäni arvokkaimmat läksyt. Tärkeintä oli uskoa itseensä, vaikka kaikki tuntuikin mahdottomalta. Muistakaa ihmiset, että kaikki suuret saavutukset alkavat unelmasta ja siitä, että uskot itseesi, kannusti Olli.

Ollilla on lähes 50 000 Instagram-seuraajaa. Hän esitteli heille hiljattain myös yhteistyökumppaninsa kautta saamiaan urheiluliivejä.

– Nyt on testattu oikeen urakalla ja voinen todeta, että on löytynyt aivan super urheiluliivit, joiden kanssa voi todellakin nauttia kovasta treenistä! Tukevat, pysyvät hyvin päällä, mukavat iholla, olkaimista saa hyvin säädettyä ja plussana vielä niin kivan näköisetkin! hehkutti Olli.

– Kuumaa, ihasteli eräs fani.

Kuvat tästä.