Robert Helenius joutui dopingepäilyjen kohteeksi – nyt paljastui surullinen seikka

Matchroom Boxing tiedotti perjantaina 25. elokuuta, että Robert Heleniuksen antamasta dopingnäytteestä on löytynyt ”poikkeamia”, jotka saattavat viitata ”dopinglöydökseen”. Seiskan uusi paljastus on tehnyt selväksi, että miehellä oli tuolloin varsin rankka viikko.
Seiska kertoo nimittäin verkkosivuillaan, että Helenius ja hänen Sandra-vaimonsa jättivät yhdessä avioerohakemuksen keskiviikkona 23. elokuuta – eli kaksi päivää ennen Matchroom Boxingin uutispommia.
Avioerohakemuksen myötä alkoi kuuden kuukauden harkinta-aika. Virallinen avioero on siis mahdollinen helmikuussa 2024.
Helenius kommentoi tietoa Seiskalle. Hän teki selväksi, että eroon ei liity ylimääräistä dramatiikkaa.
– Olemme edelleen hyvissä väleissä Sandran kanssa kaikesta huolimatta, hän sanoi Seiskalle.
Helenius oli vaimonsa kanssa yhdessä noin 20 vuotta. Hän kommentoi Seiskalle myös dopingtutkinnan etenemistä.
– Vielä ei ole mitään uutta kerrottavaa tämän asian suhteen. Siitä kyllä kerrotaan sitten heti, kun tapahtuu jotain uutta, Helenius avasi Seiskalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää