Se oli sitten siinä – IL: Suomalainen yleisurheiluässä jätti jäähyväiset
Suomalaisen yleisurheilun viime vuosikymmenien koviin nimiin kuuluva Annemari Sandell lopettaa uransa, kertoo Iltalehti.
Sandell nousi suomalaisen yleisurheilukansan tietoisuuteen jo 1990-luvulla. Hän teki viime vuosina väkevän paluun kansalliselle huipulle.
Sandell tavoitteli paikkaa Tokion olympialaisissa, mutta vammat tuhosivat nuo suunnitelmat. Kesällä 2022 hän ylsi kuitenkin Münchenin EM-kisojen maratonille.
Tämä vuosi oli kuitenkin urheilullisesti raskas. Sandellin vasemman jalan kantapää ja akillesjänne aiheuttivat ongelmia.
– Tosi sitkeä vaiva. Mitään vastaavaa en ole urallani kokenut, sillä aiemmin kantapää ja akilles ovat kestäneet erittäin hyvin, hämmästeli Sandell Iltalehdelle.
Sandell aikoo jatkossakin mahdollisesti kilpailla. Suuri tavoitteellinen urheilu-ura on nyt historiaa.
– Sellainen ura, jossa harjoittelisin päämäärätietoisesti joitain tuloksia tai kilpailuja varten, on päättynyt. Ikää on jo jonkin verran ja on tässä tullut ihan riittävästi kilpailuissa käytyä, vahvisti Sandell IL:lle.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys