IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta

Asiantuntijat ovat olleet kriisitunnelmissa Suomen naishiihdon suhteen Rukan maailmancupin normaalimatkan kisojen jälkeen. Huomio on kiinnittynyt Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken romahdukseen.
Kaiken nähnyt hiihtolegenda Harri Kirvesniemi laukoi raakoja totuuksiaan Rukan jälkeen Ilta-Sanomissa. Mies näytti olevan huolissaan etenkin Pärmäkosken suhteen.
– Iso kysymys on siinä, löytyykö kuntotekijöistä sellaista, että Krista saa otettua kunnon kehitysaskeleen? Vähintään pitää puoli minuuttia parantua kympin vauhti, jos hän podiumille aikoo. Se ei tule helpolla, Kirvesniemi linjasi IS:lle.
Niskanen onnistui odotuksiin nähden paremmin. Hän ei ole ennenkään loistanut Rukalla. Myös häneen kohdistuu kuitenkin isompia odotuksia.
– Kerttu sijoittui tänä vuonna pertsan kympillä paremmin kuin vuosi sitten (10.). Sekä Kristalla että Kertulla on potentiaalia nousta, mutta onhan tuo kärki tällä hetkellä tosi kova. Siellä on aika monta ruotsalaista ja vielä kun norskitkin alkavat päästä kuntoon, Kirvesniemi heitti IS:lle.
Molemmat naiset matkaavat viikonlopuksi Jällivaaran maailmancupin kisoihin. Siellä on ohjelmassa viestit ja 10 kilometrin vapaan väliaikalähtö. Mukana menossa on myös 45-vuotias Riitta-Liisa Roponen.
Maastohiihto
Maastohiihdon maailmancup
Jällivaara, Ruotsi 2.-3.12.2023
Naiset
Rebecca Immonen, Jasmi Joensuu, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen, Vilma Ryytty
Miehet
Oskari Hökkä, Miro Karppanen, Lauri Lepistö, Remi Lindholm, Markus Vuorela
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden