Kissa pöydälle – Ylelle shokkiväite suomalaisesta hiihtotähdestä

Suomalaisen hiihdon tulevaisuus puhuttaa paljon. Kerttu Niskanen, Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski eivät nuorene päivääkään. Viime vuosina onkin puhuttu paljon mahdollisista tulevista suurhiihtäjistä.
Viime talvena otsikoihin nousi Niko Anttola. Hän hiihti hienosti myös, kun Suomi nappasi MM-viestihopeaa miehissä.
Ylen hiihtoasiantuntija Kalle Lassila nostaa kuitenkin pöydälle toisen nuoren miehen nimen. Hän ylistää kolme vuotta sitten nuorten MM-kultaa voittanutta Niilo Moilasta.
– Niilo Moilanen on yksi niistä hiihtäjistä, joilta voidaan lähiaikoina ihan perustellusti odottaa nousua aikuisten kärkeen kansainvälisissä karkeloissa, paalutti Lassila Yle Urheilun podcastissa.
Lassila, joka oli itsekin sprinttihiihtäjä, on seurannut Moilasen kehitystä mielenkiinnolla. Hän nostaa esille etenkin kehityksen tasaisuuden. Odotukset ovat katossa.
– Menee vuosi tai kaksi, kun finaalissa pitää pystyä tappelemaan kärkisijoista ja päästä sinne. Niin saadaan Niilosta maailmanmestari tai olympiavoittaja, Lassila pamautti Ylelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää