Kristiina Mäkelä paljasti – löysi hallilta melkoisen miehen
Kolmiloikan EM-hopeamitalisti Kristiina Mäkelä on piakkoin lähtemässä harjoitusleirille. Hän on kuitenkin harjoitellut viime aikoina aktiivisesti myös koti-Suomessa.
Mäkelä jakoi torstaina Instagram Storiesissa tunnelmapaloja treeneistä. Seurassa olivat esimerkiksi valmentaja Tuomas Sallinen ja korkeushyppääjä Ella Junnila.
Pelipaikalta löytyi kuitenkin myös toisen lajin iso suomalaistähti. Mäkelä julkaisi nimittäin yhteiskuvan painija Arvi Savolaisen kanssa.
– Hallilta löytyi tämmöinen kova painimies, kirjoitti Mäkelä ja jakoi myös leikkimielisen kuvan kaksin ”vääntämisestä”.
Myöhemmin Mäkelä listasi fanien avittamana, mikä yhdistää häntä ja Savolaista: ”EM-hopeamitalisteja, olympiaurheilijoita, Päijät-Hämeen vuoden urheilijoita ja Salppurin urheilulukio.
25-vuotias Savolainen voitti viime vuonna EM-hopeaa 97 kilon painoluokassa. Mäkelä ansaitsi oman hopeansa samana vuonna.
LUE MYÖS:
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”