Norjan hiihtotähti tiputti uutispommin – Therese Johaugin reaktio kertoo kaiken
Norjan naishiihto on odottanut uutta supertähteä Therese Johaugin uran päättymisen jälkeen. Helene Marie Fossesholmista on toivottu sellaista.
22-vuotias Fossesholm ei kuitenkaan ole pystynyt vastaamaan vielä noihin odotuksiin. Nytkään ei näytä hyvältä. Fossesholm on ilmoittanut ikäviä uutisia norjalaisille hiihtofaneille. Hän ei aio kilpailla viikonloppuna Beitostölenissä tai muutenkaan hetkeen.
– Syksy ei ole mennyt niin kuin toivoin ja ajattelin. Tämä on ollut valitettavan raskasta. Minun on ollut pakko ottaa jalka pois kaasulta ja askel taaksepäin. Minulle urheilun ja harjoittelun ilo on aina ollut tärkeintä. Tänä syksynä ilo oli hieman poissa. En ole ollut aivan oma itseni fyysisesti tai henkisesti. Nyt oloni on paljon parempi, mutta minun on otettava rauhassa, avautui Fossesholm Instagramissa.
– Olen viime vuosina lähtenyt kilpailemaan, kun en ole ollut täysin kunnossa. Tällä kertaa haluan kuunnella sitä, mikä on parasta itselleni tässä ja nyt. Minua ei nähdä tänä vuonna Beitostölenissä, eikä luultavasti muutenkaan paljon ennen joulua. Toivottavasti olen valmis hiihtämään kilpaa uuden vuoden alettua.
– Tunnelin päässä on valoa. Se on vain vielä hieman kaukana, mutta en luovuta! Sillä välin aion nauttia hiihtämisestä, koska ilo on tärkeintä hiihdossa, tilitti Fossesholm.
Monet reagoivat julkaisuun. Johaug kommentoi kuvaa kolmella sydäntä esittävällä emojilla.
Hiihtolegenda Petter Northug kommentoi Fossesholmin päätöstä Norjan TV2:lle.
– On vaikeaa olla sivussa. Toivon, että hänen ympärillään on hyviä ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan.
– Tuo on varsin turhauttavaa tuossa iässä. Muistan, kun en itse parikymppisenä saanut kilpailla. Se oli henkisesti raskasta. Sitä halusi testata kykyjään parhaita vastaan, muistutti entinen hiihtokuningas.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa