Suomen hiihtotähden tilanteessa yllättävä muutos – ei nähdä Rukalla lauantaina

Hiihdon maailmancup käynnistyy viikonloppuna Rukalla. Suomen joukkue julkaistiin maanantaina. Siihen on nyt tullut yllättäviä muutoksia.
Hiihtoliitto on nimittäin tiedottanut, että Jasmin Kähärä ei osallistu lauantain 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailuun. Nainen on toki mukana sprintissä ja sunnuntain vapaan 20 kilometrillä.
Myös mäkihyppyjoukkueessa on tapahtunut pieni muutos. Arttu Pohjola on nimetty kahdeksanneksi urheilijaksi joukkueeseen.
Hiihdossa ohjelmassa on perjantaina perinteisen sprintit, lauantaina 10 kilometrin perinteisen väliaikalähdöt ja sunnuntaina 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailu.
Yhdistetyn kisaohjelmassa on kolme miesten henkilökohtaista kilpailua. Ensin on uusi Individual Compact -kilpailumuoto, jossa hiihto-osuus on 7,5 kilometriä. Lauantaina kilpaillaan Gundersen-menetelmällä ja sunnuntaina vuorossa on massalähtökilpailu. Lauantain ja sunnuntain kilpailuissa hiihtomatkana on 10 kilometriä. Mäkihypyn maailmancup käynnistyy Rukalla puolestaan kahdella miesten henkilökohtaisella kilpailulla.
Maastohiihto
Maastohiihdon maailmancup
Ruka, Suomi 24.-26.11.2023
Sprinttijoukkueet
Maajoukkue, naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Alakoski, Hilla Niemelä (U23), Vilma Nissinen, Tiia Olkkonen, Amanda Saari, Eevi-Inkeri Tossavainen (U23)
Maajoukkue, miehet
Olli Ahonen, Ville Ahonen, Emil Liekari (U23), Niilo Moilanen (U23), Joni Mäki, Lauri Vuorinen
Kansallinen ryhmä, miehet
Juuso Haarala, Ristomatti Hakola, Lauri Mannila, Wiljam Mattila, Ike Melnits (U23), Eero Rantala (U23)
10km, perinteinen
Maajoukkue, naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Tiia Olkkonen, Krista Pärmäkoski
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Alakoski, Katri Lylynperä, Hilla Niemelä (U23), Vilma Nissinen, Vilma Ryytty (U23), Julia Häger
Maajoukkue, miehet
Ville Ahonen, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Iivo Niskanen, Markus Vuorela
Kansallinen ryhmä, miehet
Niko Anttola (U23), Juuso Haarala, Miro Karppanen, Lauri Lepistö, Emil Liekari (U23), Lauri Vuorinen
20km, vapaa
Maajoukkue, naiset
Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Kerttu Niskanen, Tiia Olkkonen, Krista Pärmäkoski, Vilma Ryytty (U23)
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Alakoski, Rebecca Immonen, Fanny Kukonlehto (U23), Emmi Lämsä, Johanna Matintalo, Vilma Nissinen
Maajoukkue, miehet
Niko Anttola (U23), Perttu Hyvärinen, Oskari Hökkä, Remi Lindholm, Iivo Niskanen, Markus Vuorela
Kansallinen ryhmä, miehet
Miro Karppanen, Lauri Lepistö, Lauri Mannila, Joni Mäki, Miska Poikkimäki, Veeti Pyykkö (U23)
Yhdistetty
Miehet
Eero Hirvonen, Ilkka Herola, Wille Karhumaa, Arttu Mäkiaho, Jesse Pääkkönen, Otto Niittykoski, Rasmus Ähtävä, Herman Happonen
Mäkihyppy
Miehet
Antti Aalto, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen, Vilho Palosaari, Kasperi Valto, Mico Ahonen, Henri Kavilo, Arttu Pohjola
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Robert Heleniukselta selvä poliittinen kannanotto SU:ssa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”