Kristiina Mäkelä on jättämässä pian Suomen taakseen. Mäkelä matkaa talveksi harjoittelemaan kauas etelään.

Mäkelä on ilahduttanut fanejaan vielä päivityksillä sosiaalisessa mediassa. Eläinrakas kolmiloikkaaja esiintyi tuoreissa otoksissa koiran kanssa.

– Kuvausavustaja Purkka ei malttanut pysyä kameran takana, alkoi päivitys.

– Afrikan leiri lähestyy. Tulen vasta jouluksi kotiin, joten tehtävä listalla on ollut muun muassa joululahjojen ostaminen ja kiitos/joulukorttikuvien ottaminen. Kuvattiin Ella Kaidesojan kanssa ja mukaan tuli 8kk vanha Purkka-koira. Ihana tapaus, kirjoitti Mäkelä.

Mäkelän viime kausi oli tuloksellisesti pettymys. Hän jäi myös karsintaan MM-kisoissa.

Vuosi 2024 onkin sitten iso yleisurheilijoille. Luvassa on esimerkiksi EM-kisat ja olympialaiset.

Kuva tästä.