Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”

Äänekkäimmät venäläishiihtäjät ovat tylyttäneet viimeisen reilun vuoden aikana rajusti länsimaalaisia hiihtäjiä ja hiihtopäättäjiä. Jonkinlaista tuomiota on luvannut esimerkiksi olympiavoittaja Veronika Stepanova.
Stepanovallakin on välillä ilmeisesti aikaa myös itsetutkiskeluun. Se selviää hänen tuoreesta somepäivityksestään.
Venäjän Cupin suoratoistolähetykset olivat viime vuonna skandaali. Tuolloin kisoja ei näytetty televisiosta, vaan netin välityksellä pystyi katsomaan rakeista muutaman pikselin sirkusta. Nyt on otettu selkeä askel parempaan.
– Katsoin tallenteen Venäjän Cupin ensimmäisistä kisoista, alkoi Stepanovan päivitys.
Nainen kertoi antavansa anteeksi ohjaajien pienet mokat ja sekoilut. Yksi asia otti kuitenkin pahasti kupoliin.
– Mutta vain 120 000 katsojaa. Kyllä se järkyttää minua. Jotkut tiktokkaajat keräävät kymmenen kertaa enemmän. Kuten toveri Gubernijev (venäläistoimittaja) kirjoittaa: ”Vain yleisön kiinnostuksella on merkitystä. Kaikki muu on hevonpaskaa ja puhetta.”
Noita katsojalukuja voi peilata vaikkapa Rukan Suomen Cupin miesten perinteisen hiihtotavan kisaan. Ylellä tuo lähetys keräsi keskikatsojamäärän 502 000. Suomen väkiluku on 5,5 miljoonaa, kun Venäjällä on yli 143 miljoonaa asukasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden