Tätä ei kuvissa nähty – suomalainen yleisurheilutähti paljasti nyt, mitä hänelle tapahtui

Moukarinheittäjä Suvi Koskinen nosti hiljattain Instagramissa esiin sen tosiasian, että sosiaalinen media ei anna todellakaan täysin realistista kuvaa ihmisten elämästä.
Suomea Budapestin MM-kisoissa edustanut Koskinen kirjoitti videonsa yhteyteen: ”Sosiaalinen media ei ole koko totuus.” Koskinen paljasti videolla, että hän kärsi kesällä yhdestä ongelmasta, joka ei välittynyt somen kautta.
– Pieni muistutus siitä, että some on vain pieni pala kokonaisuudesta.
– Mun iho oli tosi huonossa kunnossa kesällä (varmaan johtuen stressistä jne.), mutta sitä ei kuitenkaan somesta huomannut, kun kisoissa olin usein meikanneena. Ei kannata verrata itseään muihin somen kautta, sillä ikinä ei voi täysin tietää, mitä kaikkea linssin ulkopuolella tapahtuu, linjasi Koskinen.
Päivitys keräsi paljon kiitosta.
– Ihmisistä on tullut somesokeita kaikki mitä näkee ja kuulee niin on totta, avautui eräs.
– Uskon, että monella voi olla haasteita sen sisäistyksessä, että someen laitettavat julkaisut on vain osa elämää (eikä koko kuva). Mutta toivon mukaan tällaiset muistutukset saa ajattelemaan laajemmin, vastasi moukaritähti.
Koskinen heitti viime kesänä uuden oman ennätyksensä, kun leka lensi Kuortaneella 71,10 metriä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä