Aleksi Valavuorelta dramaattinen ulostulo Petteri Sihvosesta
Urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori ja jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen ovat olleet viime vuosina tukkanuottasilla sosiaalisessa mediassa.
Kaksikon jäätävät välit ovat tulleet tunnetuksi myös suurelle yleisölle. He ottivat vuosia sitten legendaarisella tavalla yhteen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Huippu-urheiluillassa.
Nykyään paljon Espanjassa majaileva Aleksi Valavuori on yllättänyt faninsa X:ssä. Hän ilmoitti dramaattisesti tehneensä täyskäännöksen Sihvosen suhteen.
– Poistin sinut blokista, Petteri Sihvonen. Penalti on kärsitty ja kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden, alkoi päivitys.
– Lisäksi näin uutisen, jossa olit ensimmäistä kertaa vuosiin oikeassa. Hellyin, myönsi Valavuori X:ssä.
Sihvonen ei toki jäänyt hiljaiseksi. Hän reagoi Valavuoren ulostuloon.
– En kyllä ”kärsinyt” penaltistasi tippaakaan. Sen myönnän, että täällä selkäsi takana julistin ottaneeni sinusta ”6-0”, koska ahterin tulee kestää kaikki ilman blokkeja. Hyvilläni toki olen nyt. Tällä välin olen tehnyt paljon Kiekkokiuasta ja piipahtanut Urheilucastin Sihvonen, päivitteli Sihvonen kuulumisiaan.
– Ensin Valavuori otti minulta pitkäaikaisen karttukylvyn 6-0, ja sortui blokkaamaan. Yrittää nyt uudestaan. Pidän siirtoa hänen puoleltaan varsin hyvänä. Urheilun totuutta meillä ei ole kummallakaan, urheilu pakenee sitä. Politiikan takia hän blokkaa taas seuraavan kerran, profetoi Sihvonen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jere Murto ennen EM-Kisoja: kivut olivat niin kovat, ettei kävely onnistunut
- Kalle Palander sai yllättävän otteluhaasteen – näin maailmanmestari reagoi
- ME-miehen loukkaantumisesta tuore tieto – nyt tuli ratkaiseva käänne
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”