Norjan hiihtotähdeltä raju väite Perttu Hyvärisen shokkivoitosta
Perttu Hyvärinen järjesti vuoden 2023 päätteeksi jymypaukun miesten hiihdossa. Hän voitti ensimmäistä kertaa urallaan maailmancupin osakilpailun.
Hyvärinen oli porukan nopein Tour de Skin 10 kilometrin perinteisen kisassa Italian Toblachissa. Norjan Erik Valnes ja Harald Östberg Amundsen pääsivät mukaan palkintopallille.
Hyvärisen hirmuveto oli shokkihoitoa vuonomaassa. NRK:n Torgeir Björn oli ihmeissään näkemästään.
– Norjalaiset voittivat yhdeksän ensimmäistä henkilökohtaista matkaa. Eilen ei ollut lainkaan norjalaisia palkintopallilla. Nyt Perttu Hyvärinen murskasi heidät. Ehkä hänen uransa paras kisa, hämmästeli Björn.
– Mitä oikein tapahtuu? Täysin poikkeuksellista, hämmästeli asiantuntija Fredrik Aukland.
Norjan Jan Thomas Jenssen oli 17:s. Myös hän yllättyi isoista eroista. Jenssen taipui esimerkiksi yli minuutin Hyväriselle.
– En uskonut, että tulee noin isoja eroja. Oli erittäin vaikuttavaa, kuinka lujaa hän meni, hehkutti norjalainen Hyväristä NRK:lle.
Suomessa on ylistetty – myös Hyvärisen toimesta – kaluston merkitystä voitossa. Samoilla linjoilla oli myös Aukland. Kaikki norjalaiset eivät kuitenkaan uskoneet tuon selittävän Hyvärisen voittoa. Reilut 17 sekuntia Hyväriselle hävinnyt Harald Östberg Amundsen esitti oman näkemyksensä.
– Sukseni olivat todella hyvät tänään. Joukkueen sisällä saattoi toki olla hieman eroja, mikä on sääli. Onnistui suksivalinnassani. Olen erittäin tyytyväinen vahvaan perinteisen kisaani.
LUE MYÖS:
- Robert Helenius avasi suunsa – teki selväksi asioita Suomesta
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä