Sebastian Vettel liikuttui – paljasti viimeisen keskustelunsa Michael Schumacherin kanssa
F1:n nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel on keskustellut hiljattain saksalaisen RTL:n haastattelussa suhteestaan lajilegenda Michael Schumacheriin.
Schumacher oli eräänlainen oppi-isä, kun Vettel nousi kohti F1:n huippua. Vettel aloitti F1-uransa vuonna 2007. ”Schumi” lopetti ensimmäisen kerran tuota edellisellä kaudella, mutta palasi mukaan vuosiksi 2010–2012 Mercedekselle.
Vettel myönsi haastattelussa kaipaavansa Schumacheria. Kymmenen vuotta sitten pahassa lasketteluonnettomuudessa olleen Ferrari-legendan nykyisestä terveydentilasta ei ole tarkkaa tietoa julkisuudessa.
– Tietenkin toivon hänelle kaikkea parasta. Keskustelemme edelleen hänestä, joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Vettel muisteli viimeistä keskusteluaan Schumacherin kanssa. Se tapahtui ilmeisesti vuonna 2013 ennen onnettomuutta.
– Kerroin hänelle, että minusta tulee isä ja mitä meille on luvassa, kertasi Vettel liikuttuneena.
– Kaipaan vain ystävääni. Hän olisi ollut niin tärkeä viime vuosina. Minulla olisi ollut niin paljon kysymyksiä, ja hän olisi varmasti antanut niin paljon vastauksia ja inspiraatiota.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – Wilma Heltelä pääsee tositoimiin
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- Yleisurheilun EM-kisat 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- MTV: Krista Tervon EM-kisat olivat vaakalaudalla – silti tähtäin on kirkkaimmassa mitalissa
- MTV: Silja Kosonen on valmis iskemään EM-kisoissa – yksi asia on kristallinkirkas
- Voi ei! Suomen EM-joukkueelle synkkä uutinen – huippunimi sivuun?
- Suomalainen oli kiinni MM-kullassa – joutui kuitenkin taipumaan lopussa
- LIVESEURANTA: Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivä takana – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- Lotta Haralan viimeinen EM-reissu alkoi tutulla ongelmalla – perillä odotti kiva yllätys
- Suomalainen oli kiinni MM-kullassa – joutui kuitenkin taipumaan lopussa
- Voi ei! Suomen EM-joukkueelle synkkä uutinen – huippunimi sivuun?