Sieltä se tuli: F1-ystävä sanoi ääneen ikävän totuutensa Michael Schumacherista
F1-legenda Michael Schumacherin traagisesta lasketteluonnettomuudesta tuli viime joulukuussa täyteen kymmenen vuotta.
Schumacherin nykyisestä tilasta ei ole varmuutta. Perhe on halunnut varjella miehen yksityisyyttä.
Asiasta on kuitenkin tarjottu pieniä kommentteja ja vuotoja. Schumin entinen kilpakumppani Johnny Herbert kertoi näkemyksiään Bettingsites.co.uk-sivustolle. Hän sanoi varsin suoraan omat päätelmänsä tavalla, jolla harva on asiaa esittänyt.
– Haluaisimme kaikki tietää, että asiat etenevät positiiviseen suuntaan. Mutta koska meillä ei ole tietoa, voimme vain olettaa, että hän ei ole sellaisessa tilanteessa, että hän voisi parantua.
– Minun mielestäni – ja on korostettava että tämä on minun näkemykseni – koska en ole kuullut perheeltä mitään, se kertoo valitettavasti, että hän on luultavasti samanlaisessa tilassa kuin heti onnettomuuden jälkeen.
– Ei näytä tapahtuneen paljon muutosta, jos yhtään. Ehkä perhe odottaa, että tiede kehittää jotain, joka tuo takaisin sen hyvin tuntemamme Michaelin.
Herbert tiputti pienen yksityiskohdan, jonka hän on saanut legendaan liittyen.
– Olen kuullut hieman toisen käden tietoa. Olen kuullut F1-piireistä, että hän istuu syömässä päivällisellä, mutta en tiedä, onko se totta. Voin vain lukea rivien välistä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Se oli siinä – Huuhkajat-pelaajan ura ohi 31-vuotiaana!
- Sami Pajari: suorat sanat!
- Vuoden 2028 yleisurheilun EM-kisojen kisaisäntä selvillä – ensimmäistä kertaa historiassa
- Carlos Alcarazilta musertava uutinen
- Yllätyskäänne – Alisa Vainiolta karu tieto!
- Norjan hiihtotähti jatkaa uraansa – julkaisi hulvattoman videon
- Nyt rävähti – järisyttävä keihäskaari!
- Nyt puhuu Makwan Amirkhani – tähän rikossyyte liittyy
- Makwan Amirkhani: raju rikossyyte!
- Iivo Niskanen paljasti: näin paljon nousee penkistä!
- Oliver Helander sekoitti somen lihaksillaan – Saksan keihäsjätti ei voinut olla kommentoimatta
- Se oli siinä – Huuhkajat-pelaajan ura ohi 31-vuotiaana!
- Nyt puhuu Makwan Amirkhani – tähän rikossyyte liittyy
- Yllätyskäänne – Alisa Vainiolta karu tieto!
- Alisa Vainio: yllätyskäänne!
- Iivo Niskanen paljasti: näin paljon nousee penkistä!
- Norjan hiihtotähti jatkaa uraansa – julkaisi hulvattoman videon
- Makwan Amirkhani: raju rikossyyte!
- Sami Pajari: suorat sanat!
- Vuoden 2028 yleisurheilun EM-kisojen kisaisäntä selvillä – ensimmäistä kertaa historiassa