Suomalaistähti puhui avoimesti ”rikoksestaan” – ”Saattaa johtaa 14 vuoden vankeuteen”
Upealla amatööriurallaan nyrkkeilyn EM-kultaa voittanut Elina Gustafsson laittoi hanskat naulaan vuonna 2020.
Porista lähtöisin oleva nyrkkisankari on kuitenkin edelleen varsin suosittu persoona esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Nainen kirjoittaa ja kuvaa elämäänsä monipuolisesti.
Gustafsson on viime vuosina matkustanut ahkerasti rakkaansa Anna-Liisa ”Ansku” Bergströmin kanssa. Hän on nyt kirjoittanut Instagramissa kokemuksistaan matkustamisesta naisparina. Monissa maissa pariskunnan toiminta ei ole hyväksyttyä lain ja/tai kulttuurin silmissä.
Gustafsson teki asian selväksi päivityksessään. Hän listasi viime vuosien matkakohteita.
– Costa Rica, Mexico, Panama, Argentiina (ylivoimasesti valovuoden edellä kaikkia LGBTQ+ asioissa),
Kenia (homoseksuaalisuus on laitonta ja saattaa johtaa 14 vuoden vankeuteen), Etelä-Afrikka (maa on Afrikan ensimmäinen, jossa homoliitto on mahdollinen) ja Mauritius (Rikoslaki määrää homoseksuaalisesta kanssakäymisestä enintään viiden vuoden vankeusrangaistuksen), päivitteli Gustafsson.
Listaus on karu, mutta Gustafssonin omat kokemukset eivät ole sitä olleet.
– Meillä ei varsinaisesti ole koskaan ollut mitään ongelmaa naisparina matkustaessa ja meidät otetaan aina super hyvin vastaan. Mutta ottaahan se päähän, et me ollaan kihlajaismatkalla ja meidän ei silti kannata kulkea julkisesti esim käsi kädessä, ettei ”provosoida” ketään, harmitteli nainen.
LUE MYÖS
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna