Suomen hiihtotähti tarjosi vetovuoroa vastustajalle – sitten tuli rumaa jälkeä

Suomen kakkosjoukkue taisteli lopulta yhdeksänneksi hiihdon maailmancupin 4×5 kilometrin sekaviestissä Sveitsin Gomsissa.
Kakkosjoukkueessa hiihtivät Markus Vuorela, Johanna Matintalo, Arsi Ruuskanen ja Jasmi Joensuu. Matintalo paransi toisella osuudella Suomen osakkeita, mutta Ruuskasen osuudella tuli sitten romahdus.
Ruuskanen myönsi suoraan Viaplayn haastattelussa, että kyytiä ei tällä kertaa riittänyt. Saksan Jan Stölben tarjosi karua kyytiä suomalaiselle.
– Keli ei ollut ihan hidas, mutta ei nyt varmasti mikään nopein. Oli kyllä todella huonon tuntuista. En tiedä, mikä oli. Lähdin alusta rauhassa. Ajattelin, että kun se saksalainen tuli heti peesiin, etten ainakaan sille vedä ylikovaa. Ajattelin, että tarjoaisin sille (veto)vuoron tähän stadionille. Se tuossa nousussa vähän kiristi tahtia, niin ei ollut kyllä mitään palaa, avasi Ruuskanen Viaplaylle.
– Oli kyllä niin löysä lihas kuin olla ja voi. Ei saanut mitään irti. En tiedä, mistä johtuu, että oli näin surkeaa, jatkoi mies.
Joensuu nosti siis Suomen yhdeksänneksi. Hän oli tyytyväinen menoonsa.
– Ihan kiva kisa oli tänään. Oma hiihto tuntui aika hyvälle ja jaksoin ihan hyvin painaa. Niiden kanssa, jotka siinä hiihtivät kanssani, niin pystyin heidät lopussa nitistämään. Jäi positiivinen fiilis ja tekee varmasti hyvää huomiselle, että sai kovan vedon tehtyä ja suksi toimi hyvin, selvensi Joensuu Hiihtoliiton tiedotteella.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää