Synkkä totuus ystävästä selvisi – näin Wilma Murto reagoi IS:ssä
Wilma Murron oma ura on ollut tasaisessa nousukiidossa jo jonkin aikaa. Kaikki seiväshyppääjät eivät ole luonnollisesti yhtä onnellisessa asemassa.
Vuoden 2020 olympiapronssimitalisti Holly Bradshaw ei yltänyt viime kaudella maailmanluokan tuloksiin. Kyse oli jo toinen perättäinen vaikea kausi brittitähdelle, jonka ennätys 490 on kesältä 2021. Loukkaantumiset ovat aiheuttaneet isoja ongelmia.
Bradshaw avautui hiljattain Athletics Weeklyn haastattelussa, jossa hän tilitti, kuinka olympiamitalin tavoittelu on ”vahingoittanut fyysisesti ja henkisesti”.
– Jopa niin paljon, että siitä ei ole paluuta? pohti nainen.
Bradshaw’lla on menossa myös jonkinlainen identiteettikriisi.
– Sanon miehelleni, etten tiedä kuka olen pohjimmiltani. Kuka minusta tulee, kun lopetan? Olet tuntenut minut vain urheilija-Hollyna? Mitä jos olen aivan eri henkilö?
Wilma Murto myönsi Ilta-Sanomissa nähneensä kilpakumppaninsa haastattelun. Murto kertoi keskustelleensa paljon Bradshaw’n kanssa ja ymmärtävänsä naisen tilanteen.
– Holly ei varmasti ole ainoa urheilija, joka noin miettii, mutta aika harva sanoo sen ääneen. Olen hänestä ylpeä, että hän sanoo sen, mitä ajattelee. Toisaalta surettaa, että hänellä on herännyt tuollaisia ajatuksia, kun hänen uransa on ollut tosi hieno ainakin minun silmiini, arvioi Murto Ilta-Sanomille.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”