Krista Pärmäkoski pamahti Viaplayn selostuskoppiin – teki muutamia asioita selväksi

Krista Pärmäkoski hiihti ylivoimaiseen voittoon vapaan hiihtotavan 12 kilometrin väliaikalähtökilpailussa Kuopion Suomen Cupissa. Pärmäkosken ero kakkoseksi tulleeseen Vilma Nissiseen oli lopulta yli kaksi minuuttia.
Pärmäkoski saapui kisan päätyttyä Viaplayn selostamoon. Selostaja Jussi Eskola haastatteli moninkertaista arvokisamitalistia.
– Se tuntui ihan hyvältä. Viime viikolla olen tehnyt kolme kovempaa harjoitusta. Niissä ei ehkä ihan vielä ollut niin irtonaista. Ehkä se on aina vähän eri, kun laitetaan vielä numerolappu rintaan, niin sitä innostuu ihan eri tavalla. Tavoite oli hiihtää kovaa.
– Ajattelin, että jos minuutin marginaali olisi, mutta sitten alkoi näyttää siltä, että minuutti on saavutettu, niin seuraava tavoite oli ottaa (Vilma) Ryytty kiinni (lähti kaksi minuuttia ennen Pärmäkoskea). (Ville) Maunuksela huusi tuossa vielä alalenkillä, että kaksi minuuttia ei ole vielä täynnä, joten koita kiristää. Siihen tavoittelin sitten vielä, että halusin vetää vielä loppuun asti.
Pärmäkosken kausi ei ole mennyt käsikirjoituksen mukaan. Hän näkee nyt merkkejä paremmasta.
– Mieliala on toki ollut parempi, kun meille on tullut sellainen riiviö (koiranpentu Edvin) kotiin, niin se on nostanut jo mielialaa. Se on tuonut varmasti sellaista rentoutta tekemiseen. Vaikeita hetkiä on ollut, mutta nyt on selkeästi suunta oikeaan päin.
Pärmäkoski kertoi Viaplaylle myös loppukauden suunnitelmistaan.
– Lahti (maailmancup) on tulossa ensi viikonloppuna, ja siellä on 20 kilometriä pertsaa. Se on mielenkiintoinen matka, kun hiihdetään väliaikalähtönä. Se on varmasti sellainen ensimmäinen maali siinä… Oslon viisikymppinen (50 kilometriä) tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen. Periaatteessa minulle ensimmäinen viisikymppinen kovaan maastoon. Sitä vähän jopa kauhulla odotan.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti