Suomessa tästä ei ole hiiskuttu – norjalaislegenda lyttäsi suomalaistähden Ylelle
Ampumahiihtäjä Tero Seppälän kausi ei ole mennyt miehen toiveiden mukaan. MM-kisoissakin on ollut vielä hakemista.
Seppälä jäi viimeksi normaalimatkan kilpailussa 36:nneksi Tshekin Nove Mestossa. Seppälä ampui kolme sakkoa kisassa, jonka voitti Norjan Johannes Bö.
– Suorituksena ihan kohtalainen. Tänään oli raskas hiihtokeli ja todella hyvä olosuhde ammuntaan. Olisi pitänyt ampua vähän paremmin, ja kelin olisi suonut olla tasapuolisempi ladulla niin olisi tullut parempi tulos. Hiihto kulki ihan hyvin, Seppälä kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Norjalaislegenda Ole Einar Björndalen on kommentoinut kisojen yhteydessä suomalaisurheilijoiden tekemistä Ylelle. Moninkertainen arvokisamitalisti hämmästeli Seppälän tilannetta.
– Olen todella yllättynyt Seppälästä. Hänellä on lahjoja, hänellä on ”moottori” eli hänellä on kestävyyttä. Ei ole niin vaikeaa kehittää hänestä urheilijaa, joka yltäisi kärkikymmenikköön. Seppälän pitäisi olla myös jossain vaiheessa palkintokorokeurheilija, Björndalen kommentoi Ylelle.
– Jos hän haluaa palkintokorokkeelle, hänen pitää olla hyvässä ympäristössä. Hänen ei pidä olla kaukana huipuista koko kesää. Sitten hän saisi optimaalisen valmistautumisen, Björndalen paalutti.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset