Iivo Niskanen pettyi – Suomen päävalmentajalta selvät sanat

Iivo Niskanen oli paras suomalainen miesten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan maailmancup-kilpailussa Holmenkollenilla. Niskanen taisteli yhdeksänneksi kisassa, jonka voitti Norjan Johannes Kläbo.
Lauri Lepistö säväytti myös kilpailussa. Hän oli upeasti 12:s.
– Uran toinen Holmenkollenin viidenkympin kilpailu takana ja oli sitten uran parasta menoa tuloksellisesti. Olin aika takajoukossa alkumatkasta, kun Iivo alkoi kiristää vauhtia keulassa. Jäin sinne jonkun matkan päähän ja ohittelin hiihtäjiä. Muut menivät vaihtamaan suksia ja itselläni oli tosi liukas alla oleva pari, niin ajattelin että mennään sillä vielä. Sitä kautta pääsin porukan etupuolelle ja kärkiporukkaan myöhemmin.
– Kävin kierrosta myöhemmin vaihtamassa suksen ja sain taas hiihdettyä kärkiporukan kiinni. Kaikin puolin oli hyvä kulku tänään. Hyvät sukset, hyvä voitelu ja hyvin onnistui juotot, niin tosi kiva oli tehdä uran paras tulos, kommentoi Lepistö Hiihtoliiton tiedotteella.
Ville Ahonen oli 17:s, Arsi Ruuskanen 27:s, Markus Vuorela 35:s ja Niko Anttola 49:s. Päävalmentaja Teemu Pasanen oli melko tyytyväinen mies.
– Meidän kokonaispano oli tietysti ihan hyvä, kun kolme miestä oli seitsemäntoista parhaan joukossa. Lauri Lepistö ja Ville Ahonen hiihtivät tänään todella hyvät hiihdot. Tietysti Iivo Niskasen kohdalla odotukset oli korkemmalla, eikä suksenvaihtotaktiikka ihan onnistunut tänään. Toinen suksi ei ollut ehkä ihan sellainen, että sillä olisi pystynyt ratkomaan. Ei varmasti tullut tänään Iivolle sellainen sija kuin hän itse odotti, arvioi Pasanen tiedotteella.
Hiihtotiimi Electrofit fiilisteli myös Lepistön onnistumista Instagramissa.
– Kapteenimme hiihti upeasti Holmenkollenilla uran parhaan suorituksen ollen 12. Lepistö tarjoili kilpailussa myös johtokilsoja kisan puolivälissä. Oli hieno päivä. Kiitos Lepi!
Niko Kytösaho onnistui
Mäkihypyn puolella nähtiin hieno onnistuminen Niko Kytösaholta. Hän oli komeasti seitsemäs Holmenkollenilla maailmancupin kilpailussa. Hypyt kantoivat 131,5 ja 124,5 metriä.
– Tänään oli hyvä päivä. Tänään onnistui kaikki ja tuloksin tuli ulos. Kaikin puolin hyvä päivä ja hyvät tasaiset hypyt. Hyvällä fiiliksellä lähdetään jatkamaan turneeta, arvioi mies Hiihtoliiton tiedotteella.
Muista suomalaisista Eetu Nousiainen oli 27:s, Antti Aalto 37:s ja Kasperi Valto 46:s.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista