Reetta Hurskeella ei asiaa MM-finaaliin – täräytti suorat sanat välierän jälkeen
Reetta Hurske ei yltänyt Glasgow’n MM-hallikisojen finaaliin 60 metrin aitajuoksussa.
Hurske jäi välierissä aikaan 8,00. Finaalipaikka aikavertailun kautta olisi vaatinut ajan 7,96. Hurske paineli vielä alkuerissä 7,97.
– Tavallaan olen helpottunut, että tämä kausi on ohi, ja samalla tosi ylpeä, että uskaltauduin kuitenkin viivalle, Hurske avautui SUL:n tiedotteella.
Hurskeen hallikausi sai ikävän käänteen heti avauskisassa. Hän kaatui rajusti Puolassa järjestetyssä kisassa, mutta palasi varsin nopeasti kisoihin. Paluu ei kuitenkaan ollut helppo.
– Kyllä siinä varmaan on vielä käsittelemistä koko hallikaudessa, Hurske totesi.
Välierien kellotus ei tyydyttänyt Hursketta. Hänellä ei ollut vastausta siihen, mikä meni pieleen.
– Lähtö oli huono ja aidan ylitykset liian korkeita. En osaa sanoa, mikä lähdössä oli. Varmaan se on ollut varovaista ylipäätään sen Puolan kisan jälkeen, Hurske sanoi.
– Eivät nämä kahdeksan sekunnin lähellä olevat ajat kerro minun kunnostani tällä hetkellä mitään. Kiva päästä treenien pariin, Hurske selvitti.
Hurske teki viime vuonna hallissa SE-ajan 7,79. Bahaman Devynne Charlton voitti sunnuntaina MM-kultaa uudella ME-ajalla 7,65.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus