Suomalaiseen korvaan hyytävää tekstiä: Jelena Välbe riisui nyt oman naamionsa

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe ei epäröi ottaa kantaa poliittisesti. Nainen on vienyt nuo puheet jälleen uudelle tasolle.
Venäjällä on järjestetty presidentinvaalit, jotka Vladimir Putin vei nimiinsä odotetun – ja epäilyttävän – ylivoimaisesti. Välbe reagoi alustaviin vaalituloksiin omaan tyyliinsä. Alla osa naisen kommenteista.
– Tämä on mahtava luottamuksen osoitus koko maaltamme presidenttiämme kohtaa. Tämä on myös urheilijoiden kannalta erittäin hyvä juttu, koska olemme pitkään tietäneet hänen asenteensa urheilua kohtaan. Siksi olemme luottavaisia sen suhteen, että urheilu on yksi prioriteeteista maamme kehityksessä, sanaili Välbe R-Sportille.
– Ero (äänissä) vastustajiin ei tehnyt niinkään vaikutusta, vaan ihmisten yhtenäisyys ja halu osallistua vaaleihin. Äänestysprosentti oli todella korkea. Se antaa ymmärtää, että presidentin johtama linja on oikea ja että ihmiset uskovat siihen.
– Sanoisin hänen (Putinin) olevan maailman paras johtaja, ei vain meidän maamme, vuodatti hiihtolegenda.
Venäjän hiihtäjät on suljettu pois kansainvälisistä kisoista. On varsin epätodennäköistä, että heitä nähdään mukana myöskään seuraavalla kaudella tai Trondheimin MM-kisoissa 2025.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa