Asiantuntija katsoi hehkutetun Robin Räikkösen ajamista – sanoi IS:lle suoraan totuuden
Kimi Räikkösen Robin-poika on jo seurannut isänsä jalanjälkiä. 9-vuotias Räikkönen kilpailee jo kohtuullisen aktiivisesti kartingin puolella.
Monet fanit toivovat nuoresta Räikkösestä kovaa toisen polven F1-kuskia. Monen muunkin F1-tähden poika on ollut vuosien saatossa samanlaisen hehkutuksen kohteena.
Nuoren Räikkösen ylistäjien joukosta löytyy esimerkiksi Ferrarin taustavoimana pitkän uran tehnyt Gino Rosato, joka on myös Robinin kummisetä. Rosato on hehkuttanut Robinia avoimesti Instagramissa.
Ilta-Sanomat on nyt tiedustellut Robin Räikkösen menosta kartingasiantuntija Jussi Kohtalalta. Tuukka Taposen managerina toimiva Kohtala katsoi pojan ajamista IS:n pyynnöstä.
Kohtala teki selväksi, että tässä vaiheessa on käytännössä mahdotonta sanoa juuta tai jaata Räikkösen lahjakkuuden suhteen.
– Robinin ajo näyttää samanlaiselta kuin muiden vastaavia luokkia ajavien alle kymmenvuotiaiden lasten – ei yhtään sen paremmalta tai huonommalta. Menoa ja meininkiä löytyy, mikä kertoo siitä, että poika nauttii, Kohtala arvioi IS:lle.
– Kimin poikaa hehkutetaan jo superlahjakkuudeksi, mutta ei kenestäkään alle kymmenvuotiaasta voi vielä tehdä tällaista analyysiä. En usko Kimin itsekään ajattelevan, että pojan on pakko päästä formula ykkösiin, tai että poika olisi erityislahjakkuus.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barack Obama lähetti viestin olympiaurheilijoille
- Norjassa kuohuu! Maajoukkueelle haukut: ”Täysi epäonnistuminen”
- Iivo Niskasella ainutlaatuinen mahdollisuus: ”Kukaan suomalainen ei ole pystynyt”
- Kerttu Niskanen selitti – tästä syystä jäi kärjestä perinteisellä
- Therese Johaug täräytti tylyn arvion naishiihtäjästä
- Anni Kärävä upeasti slopestylen finaaliin – Elian Lehto paljasti mihin syöksyfinaali kaatui
- Jessie Diggins kauhuissaan shokkiuutisista kotoa: ”Pelkään heidän puolestaan”
- Olympialatuun tehtiin muutos: Suosii suomalaisia
- Kerttu Niskaselta suoraa puhetta huollolle: ”Semmoinen toivomus”
- Ylellä raju arvio olympialaisten maastohiihdosta: ”Ei voi luottaa”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- IL: Näin muhkeasti tienaa ampumahiihdon valmentaja