Hiihtomies treenasi Therese Johaugin kanssa – paljasti tunteja myöhemmin brutaalin totuuden
Norjan hiihtoliitto julkaisi keskiviikkona ensi kauden hiihtomaajoukkueet. Listoilta ei löytynyt Therese Johaugin nimeä.
Johaugin paluuta on pidetty lähes varmana. Hänen odotetaan olevan mukana ensi vuonna Trondheimin MM-kisoissa.
Missä naisen nimi siis oli? Norjan joukkueen valmentaja Sjur Ole Svarstad teki Dagbladetille selväksi, että Johaugin paluu on edelleen mahdollinen.
– Toivomme, että joukkueeseen tulee kymmenes. Jätämme paikan auki Therese Johaugille.
Svarstad teki selväksi, että Johaugin kohdalla ollaan valmiita erityiseen järjestelyyn. Ovi pysyy siis auki legendalle.
Mies paljasti myös harjoitelleensa Johaugin kanssa. Kyyti oli hirveää.
– Olin onnekas, että pääsin harjoittelemaan hänen kanssaan aamulla. Mielestäni hän näytti motivoituneelta, mutta en tiedä mitä hän tekee, arvioi Svarstad, jolta kysyttiin, miltä treeni maistui.
– Minulla oli korkeampi syke kuin hänellä, naureskeli luotsi.
Ingvild Flugstad Östberg, Helene Marie Fossesholm, Marte Skaanes ja Ane Appelkvist Stenseth putosivat naisten maajoukkueesta. Miehissä saman kohtalon kokivat Sjur Röthe ja Sindre Björnestad Skar.
Norjan naisten hiihtomaajoukkue: Lotta Udnes Weng, Mathilde Myhrvold, Julie Myhre, Heidi Weng, Anne Kjersti Kalvå, Tiril Udnes Weng, Margrethe Bergane, Kristin Fosnäs ja Kristine Stavås Skistad.
Norjan miesten hiihtomaajoukkue: Pål Golberg, Simen Hegstad Krüger, Håvard Solås Taugböl, Didrik Tönseth, Ansgar Evensen, Johannes Hösflot Kläbo, Erik Valnes, Martin Nyenget, Harald Östberg Amundsen, Even Northug ja Iver Tildheim Andersen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- Elina Lampela avasi vaikean jaksonsa – suora tunnustus vauhdistaan
- Näin katsot yleisurheilun Timanttiliigaa ilmaiseksi
- Alppihiihdon salarakkaus paljastui – Lindsey Vonn yhdistettiin samaan mieheen