Snookerin seitsenkertainen maailmanmestari Ronnie O’Sullivan valmistautuu parhaimmillaan tällä viikolla alkavaan MM-turnaukseen.

Historiallista kahdeksatta mestaruutta jahtaava O’Sullivan ei pelkää avata suutaan, kun hän puhuu snookerin ongelmista. Se tuli selväksi myös hiljattain The Sunin haastattelussa.

Snookerin MM-kisat on pelattu vuodesta 1977 saakka Sheffieldin Crucible-teatterissa. Nykyinen sopimus kestää vuoteen 2027 saakka.

O’Sullivan teki kuitenkin selväksi, että aikansa kutakin – muualle voidaan lähteä.

– En pidä Cruciblesta. Sinne on vaikea mennä, ja sieltä on vaikea lähteä. Olisi ehdottomasti järkevää viedä se pois Sheffieldistä, paalutti englantilainen.

– Voi siellä vielä järjestää turnauksen. Miksei? Mutta ei vain 17 päivää kestäviä MM-kisoja. Se on massiivinen sirkus. Tarvitaan iso tila niiden järjestämiseksi.

O’Sullivanin ehdotus uudeksi kisapaikaksi ei yllätä. Rahaa saisi paljon enemmän muualta.

– Saudi-Arabia olisi mahtava. Heillä on resursseja, ja se toimisi mahtavasti. Jos taas mentäisiin Kiinaan, olisi mentävä Shanghaihin tai Shenzeniin tai Guangzhoun, näki mestari.

– Siellä se hoidettaisiin kunnolla. Kaikille olisi autokyydit. Ruokaa löytyisi. Hotellit olisivat mahtavia. Kaikki maksettaisiin. Palkintorahat olisivat astronomisia.

Eurooppalaisten fanien kannalta ratkaisu ei varmasti olisi erityisen hyvä. Matkustaminen kauas ei ole kaikille niin helppoa. Kiinasta löytyisi toki paikallisia faneja. Saudi-Arabiassa on nähty huippujen snooker-otteluita, jossa pelipaikalle on saapunut vain muutama kourallinen faneja.

LUE MYÖS