Nyt se varmaa: Suomen olympiajoukkueeseen todellinen voimanpesä
Pariisin olympialaiset lähestyvät. Myös Suomen joukkue alkaa vähitellen muodostua.
Kisakoneeseen on valittu jo esimerkiksi viisi yleisurheilijaa. Nyt passi on leimattu myös ensimmäiselle painijalle.
Voimanpesä Jonni Sarkkinen on mukana Pariisissa. Olympiakomitea on vahvistanut asian.
– Jonni Sarkkinen oli selkeä valinta saavutettuaan maapaikan Bakussa, koska muilla suomalaispainijoilla ei kyseisessä painoluokassa ole enää mahdollisuuksia antaa kansainvälisiä näyttöjä. Valitseminen tässä vaiheessa, jo ennen painin rankingin sulkeutumista, antaa urheilijalle työrauhaa viimeistelyssä kisoja kohti, sanoi olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen tiedotteella.
Sarkkinen voitti huhtikuun alussa Bakussa Euroopan olympiakarsintaturnauksessa kaikki neljä otteluaan kreikkalais-roomalaisen painin 77-kiloisten sarjassa.
Pariisin olympialaiset alkavat 26. heinäkuuta. Suomen joukkuetta täydennetään seuraavaksi toukokuussa.
Pariisin olympialaisiin valitut suomalaisurheilijat (22.4.2024 mennessä):
Ampumaurheilu:
Skeet: Eetu Kallioinen, Ala-Hämeen Ampujat
Pienoiskiväärin asentokilpailu ja ilmakivääri: Aleksi Leppä, Haminan Ampumaseura
Paini:
Kreikkalais-roomalainen paini 77 kg: Jonni Sarkkinen, Harjun Woima
Purjehdus:
ILCA 7: Kaarle Tapper, Helsingfors Segelklubb
Nacra 17: Sinem Kurtbay & Akseli Keskinen, Nyländska Jaktklubben
ILCA 6: Monika Mikkola, Esbo Segelförening
Uinti:
200 m rintauinti: Matti Mattsson, Porin Uimaseura
Yleisurheilu:
400 m aitajuoksu: Viivi Lehikoinen, HIFK-friidrott, Helsinki
Maraton: Camilla Richardsson, Esbo Idrottsförening
Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas
Moukari: Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto
20 km kilpakävely: Aku Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet