Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan jahtaa tänä vuonna ennätyksellistä kahdeksatta maailmanmestaruuttaan.

O’Sullivan taitaa myös mediapelin. Hän jakelee välillä varsin omahyväiseltä kuulostavia kommentteja. Monesti hän osoittaa kuitenkin suurta nöyryyttä.

Jälkimmäisestä luonteenpiirteestä saatiin esimerkki BBC:n haastattelussa. O’Sullivanilta tiedusteltiin, tarkoittaisiko kahdeksas MM-titteli sinettiä sille, että hän on kautta aikojen paras pelaaja.

– En pidä itseäni parhaimpana. Olen ehkä yksi heistä.

– On (Stephen) Hendry, (Steve) Davis, ja kuulun tuohon joukkoon… Urani oli erilainen kuin heillä. He tekivät sen kaiken kymmenen vuoden aikana. Minä taas olen ajautunut sivuraiteille, kasannut itseni ja tullut takaisin. Minun on täytynyt tehdä pidempi ura.

– Hendry ja Davis keskittyivät täysin snookeriin. Minulla se ei mennyt niin.

O’Sullivanin puheista huolimatta monet asiantuntijat ja fanit ovat tehneet tuomionsa. Suurin osa pitää O’Sullivania kautta aikojen ykkösenä.

LUE MYÖS