Suomalainen hiihtoässä tiputti shokkiuutisen – oma rakas lausui pysäyttävät sanat
Suomalainen hiihtäjä Verneri Poikonen tiputti lauantaina ison yllätyksen. Hän kertoi Instagramissa lopettavansa hiihtouransa vasta 25 vuoden iässä.
– Kulunut kausi on ollut henkisesti raskas enkä ole kokenut saaneeni hiihdolta tarpeeksi että jaksaisin sitä tarvittavalla panostuksella jatkaa. Urheilun ja koulun yhdistäminen sekä oman leipälajin eli vapaan sprintin kilpailujen vähyys ja näytönpaikkojen niukkuus ei ole lisännyt motivaatiota kilpailukauden aikana ja välillä tehty työ on tuntunut talvella lähes turhalta kun ei ole kisoja, jossa kuntoaan pääsisi näyttämään. Pelihuumori tekemistä kohtaan on ollut vähissä ja vanha nautinto on loistanut hiihdon parissa poissaolollaan.
– Viime vuonna aloitettu lentokoulu on tempaissut sen verran isosti mukaansa, että se on ajanut panostusta enemmän opintoja kohti. On ollut hienoa huomata miten siistiä puuhaa lentäminen onkaan ollut. Vaikka kulunut kausi on ollut raskas, niin silti päällimmäisenä mieleen jää valtava kiitollisuus kaikista niistä ihmisistä joihin on päässyt urheilun kautta tutustumaan, avautui Poikonen.
Poikosen julkaisu keräsi valtavasti kommentteja. Myös hiihtäjärakas Jasmin Kähärä sai huomiota Poikosen tekstissä.
– Kiitos Jasmin. Olet ollut tukemassa heikoimpina hetkinä ja ensimmäisenä iloitsemassa onnistumisistani. Oot saanut pidettyä meikäläisen pääkopan kasassa ja tarjonnut elintärkeää tukea vaikeina kuin hyvinäkin aikoina. Paras asia, mitä hiihto on meikäläisen elämään tuonut.
– Oon maailman ylpein susta, kirjoitti nainen kommenttiosiossa.
Poikosen kausi oli vaikea. Hän otti vielä viime vuonna upeasti sprintin voiton talviuniversiadeissa. Poikonen kilpaili sunnuntaina miesten 50 kilometrin perinteisen SM-kisassa. Sprinttitykki oli vasta 66:s ja hävisi voittajalle Remi Lindholmille lähes puoli tuntia.
LUE MYÖS
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Emma Kimiläinen latasi suorat sanat Valtteri Bottaksesta – esitti jo yllättävän uravaihtoehdon
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Oliver Lindelin sensaatio kausi jatkuu – suomalaiskaksikko vahvassa vireessä Madridissa
- Martti Puumalaisen mitalihaave murskaantui – ratkaiseva heitto päätti ottelun
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Hiihtäjä Rebecca Ehrnrooth vaihtoi lajia – Puolassa kova tulos
- Suomeen historiallista MM-hopeaa
- Martti Puumalaisen mitalihaave murskaantui – ratkaiseva heitto päätti ottelun
- Laura Arffmanilta avoin ulostulo: ”Se synkistää mielen usein”
- Suomen ampumahiihdossa alkaa iso remontti – liitto paljasti suunnitelmansa
- Lehti: MM-kultaleijona joutui sairaalaan
- Oliver Lindelin sensaatio kausi jatkuu – suomalaiskaksikko vahvassa vireessä Madridissa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Elina Lampela: kuva julki sairaalavuoteelta