Yle: Suomen maajoukkuehiihtäjä sai shokkiuutisen

Hiihtoliiton taloudelliset haasteet aiheuttavat omat ongelmansa Suomen hiihtomaajoukkueelle, joka valmistautuu MM-kisakauteen. Yle on kertonut verkkosivuillaan viime aikojen käänteistä.
Iivo Niskanen myönsi Ylelle, että hän on näillä näkymin jäämässä jälleen pois maajoukkueen vahvuudesta kisakauden ulkopuolella. Päävalmentaja Teemu Pasanen kommentoi tulevaa leiritysohjelmaa Ylelle.
– Leirityskausi voi olla jonkinlainen kompromissikin, koska tärkeintä on tietenkin varmistaa kilpailukauden rahoitus. Runkosuunnitelma on tehty ja urheilijoille kerrottu, vaikka liitosta emme ole vielä saaneet budjettia. Suunnitelma on taloudellisten realiteettien mukainen, koska varmasti rahaa ei ole enemmän käytössä kuin vuosi sitten.
Yksi A-maajoukkueeseen menossa oleva hiihtotähti paljasti Ylelle nimettömästi, että tiedot harjoituskauden ohjelmasta ovat olleet ”pettymys” hiihtäjille. Esimerkiksi elokuun korkean paikan leiri olisi jäämässä kokonaan pois ohjelmasta.
Val Senalesin leiri vaihtuisi puolestaan Ramsauhun, joka sijaitsee alempana. Maajoukkueessa jatkava Perttu Hyvärinen myönsi Ylelle, että hän laittaa omaa rahaa palamaan.
– Maksan kaksi korkean paikan leiriä itse: toisen Livignossa ja toisen Davosissa, selvitti mies Ylelle.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas