Ylen kamerat tallensivat Krista Pärmäkosken kiehumisen – ”ei” ei kelvannut vastaukseksi
Kerttu Niskanen oli sunnuntain juhlittu sankari Rovaniemen SM-kisojen 30 kilometrin perinteisen kisassa. Hän voitti esimerkiksi neljänneksi tulleet Krista Pärmäkosken yli viidellä minuutilla.
Pärmäkoski ei pystynyt haastamaan myöskään kakkoseksi tullutta Johanna Matintaloa tai pronssin voittanutta Jasmi Joensuuta. Pärmäkoski tajusi tilanteen myös väliaikalähtönä järjetyn kisan aikana.
Pärmäkoski osoitti kokeneena urheilijana oman osaamisensa loppuvaiheessa. Hän päätti nimittäin avittaa Ikaalisten Urheilijoiden toista hiihtäjää Katariina Lonkaa, joka taisteli kahdeksannesta sijasta.
– Pärmäkoski odottaa seurakaveriaan (Katariina Lonka). Auttaa tässä, koska Pärmäkoskella ei ole enää mahdollisuuksia nousta mitalikamppailuun, kommentoi Viaplayn selostaja Jussi Eskola lähetyksessä.
Lopulta Lonka nousikin kahdeksanneksi. Eskola kehui naisen peliliikettä kisan jälkeen.
– Se oli nimenomaan Pärmäkoski, joka auttoi ja oli veturina tuossa.
– 13 sekuntia nyt sitten Lonka voitti Rebecca Immosta. 26 sekuntia tuli tällä 1,7 kilometrillä, komppasi asiantuntija Sami Jauhojärvi.
– Se oli tärkeä apu Pärmäkoskelta se veto tuohon, jossa (VIlma) Ryytty ja Lonka seurasivat lopussa, jatkoi Eskola ylistystä.
Asia huomioitiin myös Ylen lähetyksessä. Pärmäkoski kommentoi myös ratkaisuaan Ylelle.
– Kata oli siinä sopivasti, niin ajattelin, että pistetään nainen hiihtämään. Hän huusi, että mene vain, mutta en mennyt, paljasti Pärmäkoski Ylelle.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Toimittaja: Patrik Laineen tilanteessa yllätyskäänne
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja
- Jari-Matti Latvalan Monacon-koti suurennuslasin alla – syyttäjältä karu näkemys
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Lotta Harala: raju paljastus
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- IS: Kerttu Niskanen piti suuren salaisuuden sisällään – näin kommentoi Reijo Jylhä
- Nooralotta Nezirille ikävä yllätys Ruotsi-ottelun jälkeen
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- Oikeuden päätös tuli – golftähti Tiger Woodsille karu kohtalo
- Venäläishiihtäjät palaavat Rukalle – mikä on Aleksandr Bolshunovin tilanne?