Ikävä käänne – nyt jysähti Wilma Murron kannalta merkittäviä uutisia
Suomen yleisurheilun ykköstähti Wilma Murto on kärsinyt akillesvaivasta, joka on naisen aikaisempien sosiaalisen median päivitysten perusteella kuntoutunut kivasti. Samanlaisia ongelmia on myös olympiavoittaja Katie Moonilla.
Jenkkitähti on nyt päivittänyt tilannettaan. Hän kirjoitti asiasta Instagramissa.
– Päivitys: Minulla on hieman hyviä uutisia ja hieman ei niin hyviä uutisia. Hyvä uutinen on se, että akillekseni on PRP-hoidon jälkeen selvästi kuntoutumassa ja että harjoittelu on alkanut kulkea! aloitti Moon.
– Huonompi juttu on se, että se ei kuntoudu riittävän nopeasti, jotta olisin valmis aikaisiin kisoihin. Tästä syystä olen päättänyt vetäytyä Dohan Timanttiliigasta (10. toukokuuta). Olen surullinen, sillä rakastan tätä kilpailua, mutta kesä on niin tärkeä. Minun on oltava järkevä, ja minun on kuunneltava kehoani. Ei ole järkeä kiirehtiä. Onnea kaikille siellä kilpaileville naisille. Nähdään Prefontainessa!
Moon viittasi Prefontaine Classic -kilpailuun, joka järjestetään 24. toukokuuta Eugenessa, Oregonissa.
Eurooppalaiset seiväshyppääjän kilpailevat EM-mitaleista kesäkuun alussa Roomassa. Moonin on tarkoitus puolustaa olympiakultaansa myöhemmin kesällä Pariisissa.
LUE MYÖS
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Makwan Amirkhani avasi korkin hetken mielijohteesta – huonostihan siinä kävi
- Maailman vahvin mies hyppää kehään – osallistuu tapahtumaan, jossa voi tulla rumaa jälkeä
- Nyt tuli uutispommi – Yle: Iivo Niskanen vaikeni, tämä mies paljasti totuuden
- Se loppui siihen – Suomen maajoukkueeseen valittu hiihtotähti teki ratkaisunsa
- SE-aika ja mahtiheitto – suomalaisella yleisurheilupariskunnalla syytä juhlaan
- Lotta Harala palasi todellisuuteen – kisan jälkeen saatiin karu paljastus
- Krista Pärmäkoskea ei nyt hiihdon A-maajoukkueessa – nainen reagoi yhdellä sanalla
- Kristiina Mäkelä otti mallin roolia – otos häkellytti: ”Nyt on upea”
- Oho: Annimari Korte yllätti – haluaa voittaa MM-kultaa
- Nyrkkeilylegenda ja potkunyrkkeilijä ottivat yhteen – kaikki oli ohi 14 sekunnissa
- IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Tyson Furyn muodonmuutos ällistyttää MM-ottelun alla – ”Tästä tulee teurastus”
- Hiihtomaailman bilehile villiintyi taas – julkaisi upeita rantakuvia
- Oho: Annimari Korte yllätti – haluaa voittaa MM-kultaa
- Kuva taisi paljastaa karun todellisuuden Toni Niemisen tilanteesta
- Itärajan takana puhuttaa ikävä väite Krista Pärmäkoskesta
- Nyt sai riittää – Topi Raitanen latasi suorat sanat IS:lle
- Mykistävää ylivoimaa maailmalla – suomalainen keihäsässä heitti ennätyksensä
- Anni Vuohijoelta järkyttävä päivitys – ”Olen joutunut isojen ongelmien eteen”