Moukarinheittäjä Krista Tervo jysäytti Lahden Motonet GP:n isoimman pommin. Tervo teki uuden Suomen ennätyksen 74,63 metriä.

Hän paransi kaksi vuotta sitten tekemää omaan SE-tulostaan 23 senttimetrillä. Tervo nousi samalla Euroopan tilaston kakkoseksi.

– Jotenkin viime kauden jälkeen oli sellainen olo, että on aika pohjamudissa, uskonko enää itsekään omaan urheilu-uraani tai uskooko siihen kukaan mukaan.

– Tänä talvena itseluottamus on rakennettu uudestaan ja kausi on lähtenyt ihan uudella tavalla käyntiin, tilitti Tervo SUL:n tiedotteella.

Tervo paljasti ottaneensa hieman etäisyyttä urheiluun. Sieltä kautta löytyi sitten uusi perspektiivi.

Kovin moni ei välttämättä uskonut ennen Lahden Motonet GP:tä, että Tervo on seuraava naisten moukarin Suomen ennätyksen tekevä urheilija. Silja Kosonen on pommittanut lähelle tuota rajaa, ja hänen ennätyksensä on 74,19.

Tervo on Kososen ystävä. Hän myönsi Ilta-Sanomille rehellisesti, ettei usko uuden SE-tuloksensa vanhenevan kovin pitkään.

– Veikkaan, että kyllä Siljakin pistää vielä tuosta tuloksesta paremmaksi, Tervo heitti Ilta-Sanomille.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

LUE MYÖS