Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
Moukariässä Silja Kososen kausi on jatkunut Pohjois-Amerikassa. Hän heitti viime kauden tasoonsa nähden vaisun tuloksen 70,51 ja sijoittui viidenneksi Los Angelesissa järjestetyssä kisassa.
EM-kultaa ja olympiamitalia kesällä tavoitteleva Kosonen jäi kauas kisan voittaneesta Brooke Andersenista. Jenkkitähti voitti tuloksella 77,32.
– Ihan hyvä fiilis jäi. Vähän oli tekniikkaongelmia, mutta olen tyytyväinen, että sain 70-metrisen tuollaisen matkustamisen jälkeen, Kosonen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Ei se matkustaminen mitenkään hirveästi tuntunut. Hyvin olen saanut nukuttua, vaikka ensimmäinen yö oli vähän huono. Jalat tuntuivat olevan hyvässä kunnossa.
Kakkoseksi tullut Deanna Price heitti 77,16 ja kolmanneksi taistellut Camryn Rogers 75,56. ”Pronssi” jäi siis hirvittävän kauas tässä seurassa, mutta Kosonen viihtyi kisassa.
– Oli siistiä päästä tuollaiseen porukkaan heittämään, enkä ollut viimeinen. Nyt on edessä lepopäivä ja sitten mennään Eugeneen, jossa jatketaan treenejä ennen kilpailua.
Kosonen kilpailee Timanttiliigan Eugenen kilpailussa 25. toukokuuta.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisgolffari senttien päässä voitosta – huippusijoitus toi yli jättitilin
- Hurja paljastus seiväshypystä – Wilma Heltelän kilpailija teki jotain käsittämätöntä
- Krista Pärmäkoski karkasi kauas kaikesta- hiihtotähden kesä näyttää nyt tältä
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Christian Eriksen lyyhistyi jälleen kentän pintaan
- Hurja aika! Naisten 800 metrillä nähtiin kovin juoksu sitten 1980-luvun
- Vihdoinkin! Tennistähdelle uran ensimmäinen Grand Slamin voitto
- Uskomaton putki poikki! Armand Duplantisille yllätystappio
- Ilona Monoselta jälleen hurja juoksu!
- Suomen ennätysmiehen kausi etenee tahmeasti – nyt tuli rehellinen tunnustus
- Järkyttävä suru-uutinen – hiihtäjäsiskokset menehtyivät auto-onnettomuudessa
- Kova isku perinteikkäälle hiihtoseuralle – tähtihiihtäjä vaihtoi leiriä
- Uskomaton putki poikki! Armand Duplantisille yllätystappio
- Suomalaisheittäjä räväytti Puolassa – ennätys uusiksi ja voitto kotiin
- Suomen ennätysmiehen kausi etenee tahmeasti – nyt tuli rehellinen tunnustus
- Emma Tainio astui esiin PNG:n jälkeen: ”Pelkoa ja häpeää”
- Hurja aika! Naisten 800 metrillä nähtiin kovin juoksu sitten 1980-luvun
- Christian Eriksen lyyhistyi jälleen kentän pintaan
- Ilona Monoselta jälleen hurja juoksu!
- Suvi Minkkinen palkittiin jälleen – myös nuori lupaus keräsi tunnustusta