Uutispommi jysähti – Reetta Hurskeelle ladattiin suora viesti Ylellä
Lotta Haralan Espoossa lauantaina 100 metrin aidoissa kellottama tuulitulos (+2,2 m/s) 12,64 tarjosi todellisen uutispommin suomalaisen yleisurheilukesän alkuun. Tulos alitti Reetta Hurskeen SE-ajan 12,70. Sitä ei kuitenkaan hyväksytä virallisiin kirjoihin ylimääräisen myötätuulen vuoksi.
Ylen asiantuntija Mikael Ylöstalo teki selväksi, että tuo 0,2 m/s sallitun ylittänyt ”ylimääräinen” myötätuuli ei itsessään vaikuta aikaan sadan metrin aidoissa kuin noin 0,02 sekuntia. Samalla on kuitenkin otettava huomioon toinen seikka.
– Täytyy muistaa, että tuulet olivat tänään Leppävaarassa tosi kovat. Ja siellä tuuli on aina pikkaisen pyörivä. On mahdollista, että siellä on voinut osassa matkan aikana olla kovempiakin tuulia. Siksi noita tuulituloksia joutuu vähän aina sitäkin kautta peilaamaan, linjasi Ylöstalo Ylelle.
Ylöstalo toki muistutti, että juuri aitoja vastaan juostessa myötätuulen käsittely on urheilijoille haastavaa.
Reetta Hurske nousi viime vuonna Suomen naisten pika-aitojen kuningattareksi. Ylöstalo teki selväksi, että SE-nainen on nyt saanut ilmiselvän haastajan.
– En ole yllättynyt Haralan ajoista. Ajattelin, että hän juoksee kovaa tänä kesänä ja kisaa (Suomen) ykköspaikasta ihan tosissaan. Pystyy haastamaan Reettankin ihan selkeästi tänä kesänä. Nythän se tuli toteen jo noiden aikojen osalta, että on kovassa tuloskunnossa, Ylöstalo arvioi Ylelle.
LUE MYÖS
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- SE-mies Samuli Samuelsson lopettaa uransa – nyt edessä uusi rooli
- Riitta-Liisa Lassila: merkittävä muutos!
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Aleksandr Bolshunov maailmancupiin? Valmentaja paljasti radikaalin ratkaisun
- Vilma Nissinen varoittaa seuraajiaan: Jos saat tällaisen viestin, älä vastaa!
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- SE-nainen sai esikoisen valmentajansa kanssa – ”olemme ylpeitä”
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Suomalaisgolfin historiallinen hetki sai varmistuksen
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Saksan hiihtotähti antoi positiivisen dopingnäytteen – nyt hän nimeää kaksi syyllistä
- Mahtava uutinen Tuukka Taposelle
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille