Mistä tämä tuli? Suomalaisjuoksijalta älytön ennätysparannus ulkomailla
Rooman EM-kisoissa loistavasti onnistunut Nina Chydenius on jatkanut vahvaa kauttaan.
Chydenius ihastutti Rooman 10 000 metrin kisan kahdeksannella sijalla. Nyt nainen paineli Norjassa Norjassa Boysen Memorial -kisassa uuden ennätyksensä 5 000 metrillä.
Hän paineli neljänneksi komealla ajalla 15.26,81. Chydenius rikkoi ennätyksensä yli puolella minuutilla.
– Juoksussa oli 15.15:sta ja 15.30:n loppuaikoihin tähtäävät kaksi valojänistä. Läksin ensimmäiseen porukkaan. Ajattelin, että parempi niin kuin jäädä roikkumaan kahden porukan väliin. Vauhti sitten kyllä rauhoittui, kun ykkösryhmää vetänyt juoksija keskeytti.
– Minulla oli vahva loppu. Viimeiset kolme kierrosta olivat pirteämpiä kuin keskikierrokset ja siitä olen iloinen. Muutenkin olen tyytyväinen, että tuli ennätys ja jäi sellainen tunne, että olisin pystynyt nappaamaan tuosta vielä sekunteja, jos alkuvauhti olisi ollut rauhallisempi, kirjoitti Chydenius SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Jasmi Joensuu sanoi suoraan totuuden – valehtelevatko muut Suomen hiihtotähdet?
- Yle: Wilma Murto lähetti melkoisen viestin kiekkomiehelle
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Sami Jauhojärven intiimi kysymys oli liikaa – Toni Nieminenkin meni vaikeaksi
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Aino-Kaisa Saarinen haukkui hiihtotähden pystyyn Rukalla: ”Ei osaa hiihtää”
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Sami Jauhojärven intiimi kysymys oli liikaa – Toni Nieminenkin meni vaikeaksi
- UC: Asiantuntija sai tarpeekseen Krista Pärmäkosken touhusta – haukkui naisen pystyyn
- Paljastus Rukalla: Näin Jasmi Joensuu laittoi bilevaihteen silmään
- Anne Kyllönen romahti rajusti – veti karun johtopäätöksen IS:ssä
- Tekikö Suvi Minkkinen katastrofaalisen virheen? Kaisa Mäkäräiseltä karua vihjailua Ylelle
- Yle: Wilma Murto lähetti melkoisen viestin kiekkomiehelle