Wilma Murto näytti todellisen luonteensa – rajua tekstiä Ylen haastattelussa
![aop_murto_wilma_1006_2024b](https://www.suomiurheilu.com/app/uploads/2024/06/aop_murto_wilma_1006_2024b-e1718084253521-632x422.jpg)
Wilma Murto pettyi seiväshypyn EM-finaalissa. Murto jäi kahdeksanneksi tuloksella 443. Sveitsin Angelica Moser otti kultaa ja Elina Lampela oli hienosti neljäs tuloksella 458.
Murto on kuntoutunut viime kuukausina akillesvaivasta. Hän ehti kilpailla Roomaa ennen vain kerran.
– Eka fiilis oli, kun kolme rastia tuli ruutuun, etten ole vielä valmis mitalien metsästämiseen, Murto kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Hyppyni elävät loppuvauhdista ja sen rytmistä. Nopeutta kyllä oli nytkin, mutta se lopun rytmi ei ollut kunnossa, Murto arvioi.
Murto on puhunut jo jonkin aikaa siitä, että hänen kauden päätavoitteensa on Pariisin olympialaiset. Hän paljasti Ylen haastattelussa todellisen voittajan luonteensa. Tarkoitus ei ollut hävitä kertaakaan tällä kaudella.
– Tämä alkuvuosi nyt ei ole mennyt urheilullisesti millään muotoa sillä tavalla kuin olisi toivonut olympiavuodelle. Tietyllä lailla mietti, että kolme mitalia ja että en häviä kellekään kertaakaan. Sellainen fiilis on vähän ollut. Tietää, että mahikset on siihen, että ei tarvitse kenellekään paljon kumarella. Jos pitää valita, niin olen mieluummin olympiavoittaja kuin Euroopan mestari, laukoi nainen Ylelle.
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”