Ylen kamerat tallensivat – kilpakumppanilta upea ele Camilla Richardssonille
Camilla Richardsson joutui keskeyttämään naisten puolimaratonin yleisurheilun EM-kisoissa Roomassa.
Naisen jalkapohjan jänne kipeytyi puolimatkan kohdilla. Juoksemisesta tuli mahdotonta. Richardsson joutui juoksemaan uusilla kengillä, sillä hänen normaalit juoksukenkänsä varastettiin vuokra-autosta.
– Vorot veivät mahdollisuuden menestyä EM-kisojen puolimaratonilla, päätteli Ylen selostaja Johannes Oikarinen, kun keskeytyksen syy selvisi.
Richardsson kertoi SUL:n tiedotteella, että juoksu alkoi mainiosti. Sitten alkoivat ongelmat.
– Eka kerta moneen viikkoon, kun juoksu tuntui hyvältä. Hetken jo ehdin jo ajatella, että tämä on minun päiväni. 7–8 kilometrin paikkeilla jalkapohjani alkoi kuitenkin krampata, enkä pystynyt jatkamaan pitempää, Richardsson sanoi.
Richardsson purki pettymystään myös Ylelle. Varkaat veivät myös tunnearvoltaan tärkeää tavaraa.
– Viimeiset 48 tuntia ovat olleet kauheaa säätämistä. Oli juttuja, joita ei voi ostaa takaisin. Esimerkiksi vihkisormus, Richardsson kertoi Ylelle.
Ylen kamerat kuvasivat, kun kilpakumppani Alisa Vainio lohdutti Richardssonia pitkään kisan jälkeen.
– Olen ylpeä Camillasta, että hän yleensä lähti tänne, vaikka ei ollut helppo tilanne. Hän kasasi itsensä hienosti kilpailuun, ja tsemppasi minuakin. Meillä oli hyvä fiilis ennen kisaa, Vainio kertoi SUL:n tiedotteella.
Vainio itse oli puolimaratonin 27:s ajalla 1.11.50. Tulos oli odotettu.
– Suurin piirtein kuntoni mukainen suoritus. Lämpö vähän vaikutti, mutta ei ollut niin paha mitä saattoi odottaa, Vainio totesi.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”